maanantai 20. maaliskuuta 2017

Mainos!

Ohjaan Onnen ja runsauden joogaa -kurssin Helsingin kundaliinijoogakoulussa ensi sunnuntaina 26.3. klo 10-14. Kaikki ovat tervetulleita. Ilmoittautua voi Kundaliinijoogakoulun sivujen kautta, eli täältä.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Hormonijoogaa



Eilen tarjoutui, vihdoin ja viimein, tilaisuus kokeilla hormonijoogaa. Olen ollut sen suhteen utelias jo pitkään, ja paikallisen joogayhdistyksen suosiollisella avustuksella kokemukseni hormonijoogasta on nyt paljon mittavampi kuin aiemmin. Kahden tunnun kokeilu ei tietenkään anna mitenkään kattavaa kuvaa hormonijoogasta, mutta pääsihän siinä jo vähän kärryille. Lisäksi minulla on kotona Hormoniharmoniaa-kirja, jossa hormonijoogaa esitellään myös.

Meille pidetty hormonijoogan esittely toi mukanaan kaksi yllättävää asiaa. Yksi oli se, että joogaharjoitus ei päättynyt loppurentoutukseen. Se vaan päättyi – tämä oli nyt tässä. Kummallista. Mitä joogaa se sellainen on, jossa ei lopuksi rentouduta?

Toinen yllätys oli se, että hormonijooga oli niin todella lähellä kundaliinijoogaa. Toisaalta, olisihan se pitänyt tietää, mutta en siltikään arvannut. Toki hormonijoogaan on valittu asanoita ja hengitystekniikoita, jotka kohdistuvat hyvin voimallisesti nimenomaan munasarjoihin, kilpirauhaseen ja aivolisäkkeeseen. Mutta noin yleisesti ottaen kysymys oli minusta vain tietyiltä osin voimistetusta kundaliinijoogasta, ei sen kummemmasta. Hormonijoogassa ei ollut mitään, mitä ei löytyisi myös kundaliinijoogasta. Ja juurikin siksi en näe mitään syytä vaihtaa kundaliinijoogaharjoituksia hormonijoogaharjoituksiin. Eikä kai vaihtoon ole mitään syytä sikälikään, etten taida kuulua hormonijoogan kohderyhmään. Jos oikein ymmärsin, ja saatoin hyvin ymmärtää väärinkin, pääasiallista kohderyhmää ovat menopaussi-ikäiset naiset.

Myöhemmin keväällä pääsemme kokeilemaan yin-joogaa. Siitä raportti aikanaan.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Tilastoista




Sen verran olen tiiraillut tämän blogin tilastotietoja, että yksi ja sama postaus näyttää olevan melkeinpä päivästä toiseen luetuimpien listan kärjessä. Se on tämä, otsikolla Palkkapolitiikkaa vuodelta 2012.

Kyllä kauhean ajankohtainen postaus edelleen.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Naistenpäivää



En ihan kauheasti jaksanut aktivoitua tästä naistenpäivästä, mutta yhdessä tasa-arvon juhlassa olin. Siinä samassa, jossa pääministeri oli pääpuhujana, ja esitteli uuden kansainvälisen tasa-arvopalkinnon, joka jaetaan myöhemmin tänä vuonna, ja tästä lähtien joka toinen vuosi.

Kaikessa tasa-arvopuheessa alkoi pikkuhiljaa ärsyttää sen toistelu, että kaikkien pitäisi saada olla sellaisia kuin he ovat ja tehdä sellaisia valintoja kuin haluavat. No miten se on mahdollista? Kaikki valinnat tehdään kuitenkin erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä, eikä kukaan tee valintoja ihan vaan itsekseen, ilman omaa taustaansa ja ympäristöään. Eräs puhuja oli myös sitä mieltä, että tasa-arvo on sama asia Suomessa ja kaikkialla muualla. No tuota. Ei välttämättä ole. Suomi kuuluu niihin länsimaihin, joissa korostetaan todella, todella paljon jokaisen ihmisen yksilöllisyyttä. Jossain muualla olemisen perusyksikkö voi olla vaikkapa perhe tai suku, ei yksilö. Miten silloin tasa-arvokaan voisi olla sama asia, kun ihmiset eivät halua tai millään tavalla odota tasa-arvoa itselleen yksilöinä.

On vaan niin helppo todeta, että meillä täällä Suomessa ollaan tasa-arvoisia, ja kaikkialla muuallakin pitäisi olla tällainen tasa-arvo kuin meillä täällä. Mutta ei se niin mene.

Joka tapauksessa, oikein hyvää naistenpäivää kaikille, sukupuolesta riippumatta!

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Yksi peruttu



Tänään tuli tieto, että yksi tarjolla ollut kundaliinijoogan lyhytkurssi, jota olisin ohjannut, on peruttu paikallisessa työväenopistossa. Ei tarpeeksi ilmoittautuneita. Arvasinkin että näin käy, sillä kurssi oli kurssitarjonnassa vähän hullussa paikassa, eri kohdassa luin muu jooga. Ilmeisesti sen takia, että kurssin idea olisi ollut tutustua kundaliinijoogaan nimenomaan meditaatioiden kautta, kuitenkaan kriyoja eli fyysisiä harjoituksia unohtamatta.

Kevättalvi on kierähtänyt niin täydeksi tekemisen suhteen, ettei kurssin peruminen harmita yhtään. Saan varmasti neljä lauantaita täytettyä tekemisellä ilman sitäkin. Ja sitten kuitenkin toisaalta, olisihan se ollut mukava ohjata tällainenkin kurssi. Ehkä joskus toiste.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Elokuvia



Käytiin eilen toisen joogaopettajan kanssa katsomassa Aki Kaurismäen uusin elokuva Toivon tuolla puolen. Tykkäsin elokuvasta, mutta eipä se tarjoillut mitään, ei pienintäkään yllätystä. Ei voi Kaurismäkeä moittia uudistumisesta, hän tekee saman elokuvan uudestaan ja uudestaan.

Lyhyt se oli kuin mikä, eikä väliaikaa, niin kuin intialaisissa elokuvissa, joita olen tottunut katselemaan. Viime aikoina intialaisia elokuvia on näytetty sekä meidän omassa olohuoneessa, että paikallisessa elokuvateatterissa. Kyseisen elokuvateatterin toiminnassa tapahtui keskeinen muutos, joten en ollut ihan varma näytetäänkö siellä elokuvaa, joka meni kyllä pääkaupunkiseudulla. Niinpä lähdimme siipan kanssa Espooseen elokuviin. Ja voi että siellä oli väkeä! Täällä bollywood-elokuvat eivät vaan tahdo vetää katsojia. En kylläkään ymmärrä miksi.

Sitten kävi vielä niin, että en päässyt yhteen paikalliseenkaan näytökseen, minkä seurauksena elokuvien maahantuoja laittoi minulle viestin FB:ssa. Nyt tiedän paikallisen elokuvateatterin bollywood-näytökset jo hyvissä ajoin, niin ei pääse tapahtumaan pahoja tuplabuukkauksia. Kiitos Thakuri Films tästä asiakaspalvelusta.

Itse asiassa jo nyt näyttää siltä, että tulossa on mitä parhain elokuvakevät. Niin monta aivan uutta bollywood-elokuvaa tuodaan tänne meidän nähtäväksi. Kertakaikkisen hienoa.

Olemme katselleet jonkin verran myös Netflixin intialaisten elokuvien tarjontaa. En tiedä kuka sinne valitsee elokuvat ja millä perusteella, mutta mielelläni vaihtaisin hänen kanssaan muutaman sanan. Nyt Netflixistä löytyy jo ehkä kolme kunnollista draamaelokuvaa, mutta muuten tarjonta näyttää olevan hyvin rajallista. Siellä on dokumentteja, jotka kertovat mikä mistäkin, bollywoodin kulissien takaisesta elämästä tai taksikuskin naimisiinmenoprosessista. Ihan mielenkiintoisia, ei siinä mitään. Lisäksi sieltä löytyy intialaisia taide-elokuvia, jotka muistuttavat Kaurismäen elokuvia siinä, ettei niissä puhuta mitään, eikä niissä ole kuin pieniä pilkahduksia ilosta. Nämä kaksi tyylilajia ovat suomalaisille katsojille varmasti entuudestaan niin tuttuja, ettei niissä ole mitään liian uutta tai outoa. Mutta eikö nyt kuitenkin tarjontaan voisi ottaa myös muutaman kunnon bollywood-pläjäyksen, joissa on väriä, tanssia, laulua ja suuria tunteita. Eikö voisi?