Elokuvia

Käytiin eilen toisen joogaopettajan kanssa katsomassa Aki Kaurismäen uusin elokuva Toivon tuolla puolen. Tykkäsin elokuvasta, mutta eipä se tarjoillut mitään, ei pienintäkään yllätystä. Ei voi Kaurismäkeä moittia uudistumisesta, hän tekee saman elokuvan uudestaan ja uudestaan.

Lyhyt se oli kuin mikä, eikä väliaikaa, niin kuin intialaisissa elokuvissa, joita olen tottunut katselemaan. Viime aikoina intialaisia elokuvia on näytetty sekä meidän omassa olohuoneessa, että paikallisessa elokuvateatterissa. Kyseisen elokuvateatterin toiminnassa tapahtui keskeinen muutos, joten en ollut ihan varma näytetäänkö siellä elokuvaa, joka meni kyllä pääkaupunkiseudulla. Niinpä lähdimme siipan kanssa Espooseen elokuviin. Ja voi että siellä oli väkeä! Täällä bollywood-elokuvat eivät vaan tahdo vetää katsojia. En kylläkään ymmärrä miksi.

Sitten kävi vielä niin, että en päässyt yhteen paikalliseenkaan näytökseen, minkä seurauksena elokuvien maahantuoja laittoi minulle viestin FB:ssa. Nyt tiedän paikallisen elokuvateatterin bollywood-näytökset jo hyvissä ajoin, niin ei pääse tapahtumaan pahoja tuplabuukkauksia. Kiitos Thakuri Films tästä asiakaspalvelusta.

Itse asiassa jo nyt näyttää siltä, että tulossa on mitä parhain elokuvakevät. Niin monta aivan uutta bollywood-elokuvaa tuodaan tänne meidän nähtäväksi. Kertakaikkisen hienoa.

Olemme katselleet jonkin verran myös Netflixin intialaisten elokuvien tarjontaa. En tiedä kuka sinne valitsee elokuvat ja millä perusteella, mutta mielelläni vaihtaisin hänen kanssaan muutaman sanan. Nyt Netflixistä löytyy jo ehkä kolme kunnollista draamaelokuvaa, mutta muuten tarjonta näyttää olevan hyvin rajallista. Siellä on dokumentteja, jotka kertovat mikä mistäkin, bollywoodin kulissien takaisesta elämästä tai taksikuskin naimisiinmenoprosessista. Ihan mielenkiintoisia, ei siinä mitään. Lisäksi sieltä löytyy intialaisia taide-elokuvia, jotka muistuttavat Kaurismäen elokuvia siinä, ettei niissä puhuta mitään, eikä niissä ole kuin pieniä pilkahduksia ilosta. Nämä kaksi tyylilajia ovat suomalaisille katsojille varmasti entuudestaan niin tuttuja, ettei niissä ole mitään liian uutta tai outoa. Mutta eikö nyt kuitenkin tarjontaan voisi ottaa myös muutaman kunnon bollywood-pläjäyksen, joissa on väriä, tanssia, laulua ja suuria tunteita. Eikö voisi?