Joogista itsepuolustusta

Kyllä, kanssajoogaajan huomiossa saattoi olla jotakin perää, kun hän oli sitä mieltä, että tämä blogi on jäänyt vähän vähäisille päivityksille. Joskus niin käy, eikä siihen ole välttämättä edes mitään syytä. Tosin nyt tuntuu, että elämässä tapahtuu asioita jollakin niin kummallisella tasolla, etteivät sellaiset jutut taivu sanoiksi ja ääneen ihmettelyksi vielä vähään aikaan. Pieniä ja hienovaraisia asioita, jotka kuitenkin pistävät koko universumin järjestystä uusiksi. Tai siltä se tuntuu, ainakin välillä. Välillä sitten taas tulee paha epäusko, ja alan miettiä, että viiraakohan minulla jo tosi pahasti päässä. Mistä senkään voi tietää?

Mutta vaihdetaan aihetta. Voisin vaikka kertoa joogisen itsepuolustuksen kurssista, jolle osallistuin jokin aika sitten. Nelituntisen kurssin opettaja oli sensei Kuldip Singh Khalsa, sama tyyppi joka tekee TAIYO Bodywork-hoitoja. Olen kerran Kuldipin hoidossa käynyt (ja muistaakseni siitä jotakin myös kirjoittanut – anteeksi mutta nyt en jaksa etsitä ja linkittää), ja menen pian taas uudestaan. Kurssille meitä osallistui vain pieni ryhmä, joten se oli kovin intensiivinen. Koko kurssin idea ja keskeinen sanoma oli se, että pysymällä intuitiivisena ja meditatiivisessa tilassa, eikä niinkään tappelemalla vastaan, voi selvitä monesta kiperästä tilanteesta. Toki harjoittelimme myös väkivaltaisen tilanteen väistämistä ja siltä välttymistä monin tavoin.

Jotain ihan älyttömän hauskaa kurssissa oli. En olisi arvannut, kuinka mukavaa voi olla toisten tönittävänä oleminen. Kurssilaisista minä olin lähinnä Kuldipin kokoa eikä minulla ollut mitään erityisesti varottavia ruumiinosia, joten sain toimia hänen harjoitusvastuksenaan moneen otteeseen. Ja se tarkoitti sitä, että sain ekstra annoksen tönimistä osakseni, ja taisinpa saada läpsäytyksen kasvoilleni ja harjoitusveitsen kurkulleni jossain vaiheessa. Mutta älkää nyt tulkitko väärin. Kaikki mitä teimme, oli erittäin kurinalaista toimintaa, ja Kuldip mitä huomaavaisin opettaja. Tunsin olevani hyvissä käsissä ja täysin turvassa koko ajan. Minua ei sattunut millään tavalla, ei missään vaiheessa, vaikka tilanteet olivat välillä vähän yllättäviä. Mutta niin niiden oli tarkoituskin olla, sehän on koko homman pointti. Varautua yllätyksiin niin hyvin kuin yllätyksiin voi koskaan varautua.

Kurssi itsessään oli hauskaa tekemistä, mutta se herätti myös paljon ajatuksia jälkeenpäin. Ihan ensimmäinen oli kysymys siitä, miten väkivaltaan suhtautuisi, jos sellaista eteen osuisi. Totta kai ajattelen, että ei osu kohdalle, mutta mitä jos osuukin. Harjoitusten myötä oli myös kiinnostavaa seurata omaa reaktiota tönimiseen ja kädestä nykimiseen. Vaikka harjoituksen pointti oli pysyä omassa, rauhallisessa tilassa eikä provosoitua, ja vaikka se oli aika helppoakin, huomasin itsessäni kuitenkin reaktion. Ikään kuin välähdyksen silmissä, että älä mulle rupea. Sen, joka on valmis tappelemaan ja pistämään hanttiin viimeiseen asti. Kyllä se oli siinä, ihan heti pinnan alla nostamassa päätään. Mutta se puoli myös väisti heti, kun vaan piti itsensä intuitiivisessa ja rauhallisessa tilassa. Rentona.

Jotakin tällaista. Taas vähän vaikea selittää ja kuvata omia kokemuksia kurssilla. Joka tapauksessa, joogisen itsepuolustuksen harjoittelemista voin lämpimästi suositella kaikille. Toivon myös, että meidän kurssimme saa vielä joskus jatko-osan.