sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Joulun jälkeen



Joulu on jälleen vietetty, tuttuun tapaan ulkomailla. Tällä kertaa Italiassa; nähtävyyksiä Roomassa ja patikointia Sardiniassa. Molemmat omalla tavallaan mukavia yllätyksiä, kun en juuri mitään odottanut. Tai odotin minä valoa, ja sitä sain. Paljon auringonpaistetta.

Roomassa ja etenkin Vatikaanissa kulkiessa vastaan tuli toinen toistaan hienompia kirkkoja. Suurimpana ja vaikuttavimpana niistä tietenkin Vatikaanin Pietarinkirkko. Sen koko ja koristeellisuus tuntui olevan ihan liikaa, ja ajatukset palasivat yhä uudelleen siihen, ettei jumala tarvitse mitään niin mahtipontista ja ylenmääräistä. Ihmisistä ja ihmisten kaipuusta valtaan ja vaikuttavuuteen kirkko kertoo paljon enemmän kuin jumalasta. Lisäksi ajatuksissa pyöri toistuvasti se, kuinka paljon ja ankarasti ihan tavallisia ihmisiä on verotettu kirkon rakentamiseksi. Ja kuinka paljon ihan tavallisia rakentajia on kuollut ja menettänyt terveytensä sen takia, että kirkko on saatu pystyyn koko komeudessaan.


Niin kuin huomaatte, en oikein päässyt hartaisiin tunnelmiin kirkoissa. Niin minulle usein käy. Vaikka mielelläni vierailen erityyppisissä ja -ikäisissä kirkoissa, tuntuvat ne jollakin lailla vain tyhjiltä kuorilta. Ehkä ne sitä ovatkin ilman seurakunnan läsnäoloa.

Lomalla on paljon aikaa ja energiaa ajatella, joten päässä, tai siis ajatuksissa ovat vilistäneet jumalat, gurut, opettajat ja muut. Tänään ne viimein asettuivat järjestykseen. En käsitä miten kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan sen tekee, mutta niin vaan taas kävi, että kun otin hänen luennoista ja opetuksista pääosin koostuvan kirjan käteen, siis sen, joka on lukulistalla seuraavana (Success and the Spirit, jos haluatte nimen tietää), avasin sen sattumanvaraisesta kohdasta ja luin juuri auenneen luennon, oli siinä vastaus kaikkiin viime päivinä päässä pyörineisiin kysymyksiin ja ihmetyksiin. Palaset loksahtivat kohdalleen. Näin se menee, ja näin se on koko ajan mennyt, mutta miten minä aina harhaudun pyörittelemään asioita jotenkin ylenmääräisen paljon ja hankalalla tavalla päässäni. Vastaus on aina lopulta niin simppeli.

Oikein onnellista ja vaurasta vuotta 2018 kaikille!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Huono tie vaurauteen



Alkuun kertausta: olen kääntänyt suomeksi Siri Kirpal Kaur Khalsan kirjan Yoga for Prosperity nimellä Onnen ja runsauden joogaa. Kirja keskittyy runsauteen ja vaurauteen, ja antaa monia hyviä, joogisia välineitä niiden saavuttamiseen. Monet kollegani ovat auttaneet kirjan markkinoinnissa ja myymisessä niille, jotka ovat kirjasta kiinnostuneita. Kirjojen maksaminen on sujunut näppärästi joko käteisellä tai suoraan minun tilille. Nyt kävi ensimmäistä kertaa niin, että toinen joogaopettaja oli myynyt kirjan ja antanut tilinumeroni, mutta kirjan ostaja ei maksanutkaan kirjaa. Tai ei ole ainakaan vielä maksanut sitä. Vielä ehtii.

En minä mitään kirousta ole tässä langettamassa, mutta sen vaan sanon, että maksamatta jättäminen on äärettömän huono tie vaurauteen. Itse asiassa se ei ole tie ollenkaan. Ihminen, joka jättää kirjan maksamatta, ei voi koskaan kokea todellista runsautta ja vaurautta. Menetys on hänen, ei minun.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Työlounaalla



Olin työperäisellä lounaalla isomman porukan kanssa hotellin ravintolassa. Lounas on hieno, mutta siellä ei ole kasvisruokavaihtoehtoa, vaan sen saa tiskin alta eli pyytämällä erikseen keittiöstä. Muuten lounas on noutopöydässä. Minä olin porukan ainoa kasvissyöjä, mikä oli aika erikoista.

En yleensä kiinnitä huomiota toisten syömisiin, mutta nyt jostain syystä silmiin osui toisten lautaset. Ja ensimmäistä kertaa ikinä alkoi inhottaa toisten valinnat: lautaset olivat niin täynnä kalaa ja lihaa, ettei niille kasviksia mahtunut ollenkaan. Tai mitään muutakaan. Lautasmalli ei ollut ihan virallisen ohjeistuksen mukainen – itse asiassa kaukana siitä. Minä en paheksu sekasyöjiä tai yritä käännyttää ketään kasvissyöjäksi, mutta olipahan ylenpalttista eläinperäisen proteiinin syöntiä.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Hauskaa itsenäisyyspäivää!

Nyt olisi oiva päivä juhlia ja iloita, joten älkää keskittykö liikaa sodan muistelemiseen. Sota on muutenkin niin tylsä juhlan aihe. Minun puolestani sen voisi unohtaa vaikka kokonaan.

Joka tapauksessa: Onnea Suomi!